KaupungistuminenTuberkuloosin aikakausi Avohoidon aikakausiOmahoidon aikakausiKotihoidon aikakausi
Hoitomuotoja kehitetään » Lääkkeet lyhentävät hoitoaikoja

Lääkkeet lyhentävät hoitoaikoja

Kolme tärkeintä tuberkuloosilääkettä olivat PAS eli para-aminosalisylihappo, streptomysiini eli sienestä eristetty antibiootti ja isoniatsidi. Lääkkeet olivat aluksi kalliita, eikä niitä riittänyt kaikille. PAS kehitettiin vuonna 1943, kuten streptomysiinikin. Yleiseen käyttöön Suomessa ne tulivat muutamaa vuotta myöhemmin, esimerkiksi streptomysiini otettiin Pikonlinnassa käyttöön vuonna 1948 ja PAS 1949. Isoniatsidi kehitettiin vuonna 1952, jolloin se otettiin myös käyttöön Pikonlinnassa. 1960-luvun lopulla tuli käyttöön kolme uutta tuberkuloosilääkettä eli rifampisiini, etambutoli ja kapreomysiini. Näiden avulla saatiin hoidetuiksi lähes kaikki tuberkuloosikroonikot eli ne henkilöt, joiden bakteerit olivat vastustuskykyisiä vanhoille lääkkeille.

Parantolaan valmistui sikala-kanala –rakennus vuonna 1945. Parantolan C-siiven, keittiö- ja asuntosiipi, jatke valmistui vuonna 1955. C-siipeen tuli myös ajanmukainen leikkaussali sekä tutkimus- ja hoitotiloja. Kirurgisilla toimenpiteillä ja lääkehoidolla saatiin hyviä hoitotuloksia tuberkuloosin hoidossa. 1950-luvun lopulla antituberkuloottinen lääkehoito alkoi osoittaa tehokkuutensa, minkä vuoksi hoitoajat alkoivat lyhentyä. Parantolassa vietetty aika 1950-luvulla oli jo alle 90 vuorokautta.

Tuberkuloosi ei nujertunut kuitenkaan hetkessä. Vuoteen 1963 asti todettujen tuberkuloositapauksien määrä kasvoi, sen jälkeen alkoi käänne parempaan. Tuberkuloosikuolleisuus oli vähenemässä. Hoidossa huolehdittiinkin potilaan hengissä säilymisen lisäksi kuntoutuksesta takaisin työelämään. Pysyvä paraneminen pyrittiin turvaamaan sillä, että parantolahoidon jälkeen potilaat nauttivat vielä kaksi vuotta lääkkeitä.