KaupungistuminenTuberkuloosin aikakausi Avohoidon aikakausiOmahoidon aikakausiKotihoidon aikakausi
Suurin erillinen yksikkö » Keuhkosairauksien kenttä laajenee

Keuhkosairauksien kenttä laajenee

Edellinen
Seuraava
Jaa:

Nykyisen TAYS:n keuhkosairauksien klinikan toiminta on suora jatkumo Pikonlinnassa 1930-luvun alussa aloitetulle tuberkuloositoiminnalle. Alun alkaen tuberkuloosiopiksi nimetty lääketieteen haara kehittyi tuberkuloosi- ja keuhkosairausopiksi, minkä jälkeen pelkäksi keuhkosairausopiksi. Nykyisin TAYS:n päärakennuksessa toimiva keuhkosairauksien yksikkö on Tampereen vanhin yhtämittaisesti toiminut lääketieteellinen yksikkö, jonka alkuvaiheet ajoittuvat Pikonlinnan perustamiseen.

Tuberkuloosin hoito keskittyi 1930-luvulla lähinnä tartunnan leviämisen estoon ja sairastuneiden yleiskunnon parantamiseen. Sen rinnalla ilmarinta- ja leikkaushoitoja käytettiin, kunnes 1950-luvulta lähtien lääkehoito ne vähitellen syrjäytti. Nykyisen kaltainen tehokas lääkitys tuberkuloosiin tuli 1960-luvun lopulla. Samaan aikaan uusien tuberkuloositapauksien ilmaantuvuus oli jo kääntynyt laskuun ja sairaalahoitoajat lyhentyneet. Runsaasti vuodeosastopaikkoja vapautui, kun tartuntavaara saatiin poistetuksi kahden viikon lääkehoidolla ja loput puolen vuoden hoidosta voitiin toteuttaa kotona.

Tuberkuloositilanteen parantuessa ja hoidon muuttuessa avohoitopainotteisemmaksi vapautui Pikonlinnasta sairaansijoja muuhun käyttöön. Samaan aikaan alkoi ilmaantua niin sanottuja uusia keuhkosairauksia, kuten keuhkosyöpä, astma, keuhkoahtaumatauti (COPD), työperäiset keuhkosairaudet ja unenaikaiset hengityshäiriöt. Kyseiset keuhkosairaudet olivat olleet aiemmin vaillinaisesti tunnettuja, tutkittuja ja hoidettuja.

Tuberkuloosiparantoloita rakennettiin, koska tartunnanvaaralliset tuberkuloosipotilaat haluttiin eristää. Potilaat pysyivät pitkään tartunnanvaarallisina ja hoitoajat olivat pitkiä. Tehokkaan lääkehoidon ansiosta potilaiden tartunnanvaarallisuus alkoi vähetä. Nykyään katsotaankin, että tartunnanvaarallinen tuberkuloosipotilas muuttuu tartuttamattomaksi kahdessa viikossa lääkehoidon aloittamisen jälkeen.

Sairaalahoidon sijaan on siirrytty suosimaan avohoitoa, mitä ovat edesauttaneet myös yleinen elintason ja valistustason nousu. Muiden keuhkosairauksien osalta siirryttiin 1980-luvulta alkaen avohoitoon. Aiemmin potilaita oli makuutettu pitkiä aikoja tutkimuksissa, mutta niiden kehittyessä ja ajattelun muuttuessa dynaamisemmaksi ymmärrettiin, että tutkimukset voidaan suorittaa kotoa käsin yhtä hyvin kuin sairaalassakin. Tietenkin on eri asia, jos potilas sairautensa vuoksi ehdottomasti tarvitsee sairaalahoitoa. Avohoitopainotteisemmaksi hoitoa veivät tutkimusarsenaalin kehitys ja tehokkuus. Avohoito on aina ollut mieluisampaa kuin sairaalahoito.

Tuberkuloosiyksikön muuntuminen keuhkosairauksien yksiköksi oli radikaali ja paljon työtä vaativa tapahtumasarja. Yksikkö reagoi yhteiskunnassa ja sairauksien epidemiologiassa tapahtuviin muutoksiin. Muuntuminen sisälsi merkittäviä koulutuksellisia ja hallinnollisia tapahtumia sekä muutoksia henkilöstön rakenteessa, toimenkuvissa ja määrissä.

Kun parantolan aloittaessa toimintansa henkilöstöä oli 47 kappaletta, nykyään TAYS:n keuhkoklinikassa työntekijöitä on noin 100. Vuonna 2010 keuhkopoliklinikalla käyntejä oli noin 10 000 ja keuhkopoliklinikan unipoliklinikalla noin 6000. Hoitopäiviä keuhkoklinikassa oli 10 229 ja hoitojaksoja 2107,milloin keskimääräiseksi hoitoajaksi muodostuu hieman alle viisi päivää. Muiden yksiköiden uudistuvat toiminnat olivat myös keskeisessä asemassa muutosprosesseissa (radiologia, kliininen fysiologia, syöpätaudit, thoraxkirurgia, patologia, laboratoriotoiminnot, fysioterapia, kliininen neurofysiologia jne.).

Tuberkuloosiyksikön toiminnan siirtyminen uusille alueille piti sisällään myös tieteellistä aktiviteettia, joka ilmeni runsaana ja laadukkaana julkaisutoimintana. Myös kansainvälisillä yhteyksillä oli tärkeä asema uusia toimintoja käynnistettäessä. Toimintojen muuttuminen heijastui vahvasti myös erikoislääkärien, erikoistuvien lääkärien ja lääketieteen opiskelijoiden koulutukseen.

 

Ylilääkärit:
1931–1957 Armas Brander
1957–1959 Kalevi Lyytikäinen
1960–1971 Rainer Hamarinen
1972–1995 Antero Muittari
1995–2001 Aarne Lahdensuo
2001-2003 Seppo Saarelainen
vuodesta 2004 Olli Polo

Ylihoitajat:
1931-1933 Ester Brander
1934-1941 Kyllikki Kaukovaara
1944–1965 Toini Heikkilä
1965–1982 Pirkko Valkama
1982–1986 Lahja Snellman
1986–1988 Marjatta Tolvanen
1989–2000 Reetta Levänen-Krötzl
vuodesta 2000 Katriina Talonen