KaupungistuminenTuberkuloosin aikakausi Avohoidon aikakausiOmahoidon aikakausiKotihoidon aikakausi
Suurin erillinen yksikkö » Syöpätaudeista kansantauteja

Syöpätaudeista kansantauteja

Edellinen
Seuraava
Jaa:

Kansantautina pidetään sairautta, jota potee enemmän kuin yksi prosentti kansasta. Kansantauti on siis mikä tahansa tauti, jolla on suuri vaikutus väestön terveyteen. Tällaisia tauteja Suomessa ovat tai ovat olleet muun muassa tuberkuloosi, sydän- ja verisuonisairaudet, syöpätaudit ja mielenterveyshäiriöt.

Syöpätautien määrän kasvu ja hoitomenetelmien kehittyminen pakottivat päättäjät Tampereen alueella etsimään sairaalatiloja syövänhoitoon. Tampereen uudessa keskussairaalassa ei kuitenkaan 1960-luvun lopulla ollut tiloja vapaana tähän tarkoitukseen. Sädehoitotoiminta päätettiin sijoittaa Pikonlinnan sairaalaan, jossa tiloja oli käytettävissä.

Koska sädehoitopalvelut puuttuivat alueelta lähes kokonaan, perustettiin Pikonlinnaan syväsädehoitoyksikkö. Yksikön tärkein laitehankinta oli kobolttikanuuna, jota varten tarvittiin niin sanotut bunkkeritilat eli riittävän paksulla betoniseinällä varustetut hoitotilat. Kobolttikanuunan lahjoitti Pirkanmaan Syöpäyhdistys.

Kobolttikanuunalla ei kuitenkaan saavutettu riittävän suuria sädeannoksia syvällä kudoksissa oleviin kasvaimiin. Siksi hankittiin betatron-laite. Alkuun modernien sädehoitolaitteiden kalleus vaikeutti toiminnan kehittämistä. Rahoitusta ei pystytty järjestämään, minkä vuoksi ajauduttiin useampaan otteeseen toimintarajoituksiin. Lääkintöhallituksen toimesta saatiin vähitellen uusien kiihdyttimien hankinta järjestykseen koko maassa. Pirkanmaallakin päästiin kansainvälisen käytännön mukaisiin hoitolaitteisiin ja hoitoihin, mikä edellytti panostamista myös sädehoidon suunnitteluun ja diagnostiikkaan tarvittaviin laitteisiin.

Samaan aikaan syövänhoidossa edistyttiin lääkehoitojen kehittämisessä. Aluksi sytostaatteja annettiin yhden sytostaatin kuureina, kunnes otettiin käyttöön niin sanotut kombinaatiohoidot. Kombinaatiohoidoilla tarkoitetaan monen sytostaatin yhdistämistä optimaalisella tavalla. Lääkehoidon ja sädehoidon kehitys edellyttivät erikoiskoulutettua henkilökuntaa, jota ei aluksi ollut. Alueella käynnistettiinkin erikoissairaanhoitajien ja röntgenhoitajien koulutus. Syöpälääkäreitä ja fyysikoita saatiin aluksi muiden yliopistosairaaloiden kouluttamina.

 

Pirkanmaalla huomattiin varhain, että syöpäpotilaan nykyaikaiseen hoitoon kuuluvat myös monenlaiset psykososiaaliset tukitoimet. Tukitoimet tulevat erityisen tärkeiksi silloin, kun varsinaisilla syövänhoidon toimenpiteillä ei enää voida potilasta auttaa. Syöpätautien klinikka oli alusta lähtien aktiivisesti mukana, kun Tampereelle perustettiin pohjoismaiden ensimmäinen saattohoitokoti – Pirkanmaan Hoitokoti. Myöhemmin on vaikutettu myös siihen, että yliopistoon perustettiin maan ensimmäinen palliatiivisen lääketieteen oppituoli, minkä kautta uusien lääkäreiden koulutuksessa on kiinnitetty enemmän huomiota kivunlievitykseen ja muiden oireiden lievitykseen vaikeasti sairailla potilailla.

2000-luvulle tultaessa oli saavutettu hoidon taso, joka vastasi kansainvälisiä hoitokäytäntöjä ja oli sama kaikissa maan viidessä yliopistosairaalassa. Syöpätautien määrän kasvu ja eri hoitomuotojen yhdistäminen asettivat kuitenkin uusia vaatimuksia, minkä vuoksi tieteellinen tutkimustoiminta tuli välttämättömäksi edellytykseksi parhaiden hoitotulosten saavuttamiseksi. Tutkimustoiminnassa tarvitaan eri erikoisalojen ja tutkimuslaitosten tiivistä yhteistyötä, mikä oli muun muassa yksi syy syövänhoitotoiminnan siirtämiselle Pikonlinnasta Tampereelle yliopistosairaalan yhteyteen vuonna 2007.

 

Ylilääkärit:
1970–1973 Erkki Himanka
1973–1978 Heikki Nuorlahti
1978–2001 Tapani Hakala
vuodesta 2001 Pirkko Kellokumpu-Lehtinen

Ylihoitajat:
1965–1996 Pirkko Valkama
1997–2002 Pirjo Aalto
2004–2006 Tiina Salminen
vuodesta 2007 Kaija Leino