KaupungistuminenTuberkuloosin aikakausi Avohoidon aikakausiOmahoidon aikakausiKotihoidon aikakausi
Suurin erillinen yksikkö » Syöpätaudeista kansantauteja » Sädehoitoyksikkö Pikonlinnaan

Sädehoitoyksikkö Pikonlinnaan

Edellinen
Seuraava

1962 syövän hoito siirrettiin Tampereen keskussairaalaan, jossa se sijoitettiin röntgentutkimustoiminnan alaisuuteen, koska sädehoitolaitteet olivat tuolloin toiminnallisilta ominaisuuksiltaan samanlaisia kuin röntgenkuvauslaitteet. Keskussairaalassa ei kuitenkaan voitu toteuttaa syväsädehoitolaitosta, jonka perustamisesta keskussairaalapiirin liittohallitus oli tehnyt päätöksen.

Tampereen keskussairaalan sädehoitoyksikkö päätettiin sijoittaa Pikonlinnaan, jossa sille oli tilaa. Uusi rakennus sädehoitolaitteita ja sädediagnostiikkaa varten valmistui vuonna 1969. Rakennuksen piirustukset laati arkkitehti Veijo Martikainen. Rakennuksen pääurakoitsija oli Rakennusliike H. Böök Oy. Rakennus rakennettiin sairaalan edessä olevaan puutarhaan. Sairaalasta syväsädehoitolaitokseen johti noin 15 metrin pituinen käytävä. Rakennukseen sijoitettiin muun muassa röntgentutkimushuoneet, kuvien kehityshuoneet, lajitteluhuoneet, demonstraatiohuoneet, potilaille odotushuoneet, toimisto- ja arkistotilat ja työhuoneet. Itse syväsädehoitolaitokseen kuului muun muassa kobolttikanuunahuone ja betatronhuone. Kyseiset tilat olivat erillisessä siivessä. Pikonlinnan vanhoihin tiloihin saatiin vuodeosasto. Syyskuussa 1970 Pikonlinnassa aloitti röntgendiagnostiikan osasto, joka palveli sädehoito-osastoa.

 

Microtron MM14 tuli Pikonlinnaan Ruotsista vuonna 1980. Se paransi hoidon tehokkuutta. Mikrotronin säteilylähde oli annosnopeudeltaan kymmenen kertaa Betatronia tehokkaampi. Laitteella ehdittiin hoitamaan päivittäin 30–40 potilasta. Laite vaati henkilökunnalta vain tavanomaiset rutiinitoimet ja päivittäiset sekä viikoittaiset tarkastukset, minkä vuoksi potilaille riitti enemmän aikaa. Laitetta oli helppo käyttää ja potilasturvallisuus kasvoi muun muassa siksi, että laitteen toimintaa valvova pienoistietokone ei sallinut virhekomentoja. Uusi laite ei kuitenkaan syrjäyttänyt Kobolttikanuunaa, sillä hoitokone valittiin kasvaimen sijaintikohdan mukaan. Kobolttikanuunaa käytettiin edelleen pinnallisten kasvainten torjunnassa, kun taas kiihdytin soveltui erityisesti syvällä olevien kasvainten hoitoon. Laitteiden hoitoteho oli lähes sama, mutta toimintaperiaate erilainen.

Mikrotron poistettiin käytöstä 31.12.1996. Sen jälkeen käyttöön tulivat modernit kiihdyttimet ja sädehoidon tarkkuuteen liittyvät laitteet. Philipsin pienienerginen lineaarikiihdytin saatiin Pikonlinnaan vuonna 1989. Lineaarikiihdyttimen ansiosta säteily saatiin menemään eri syvyyksiin. Hoitotulokset paranivat ja sivuvaikutukset vähenivät, kun normaalikudosta ei tarvinnut ottaa mukaan. Lineaarikiihdytin toi mukanaan myös tietotekniikan. Amerikkalainen Varian-lineaarikiihdytin saatiin Pikonlinnaan. Kiihdyttimen ansiosta hoidosta tuli entistä tarkempaa ja turvallisempaa, kun tietokoneella pystyttiin muotoilemaan tarkkaan säteilytettävän kentän muoto ja syvyys. Kiihdyttimellä pystyttiin antamaan sädehoitoa niin, että terveet elimet eivät vaurioituneet. Kiihdyttimen varsinainen säteilytysaika oli puoli minuuttia, eniten aikaa kului potilaan asettelemiseen sädehoitokoneeseen.

Sädehoitoyksikön yleisimmät diagnoosit vuonna 1978 olivat rintasyöpä, keuhkosyöpä, lymfoomat, aivokasvaimet ja gynekologiset kasvaimet.