1940-1990 Hoitomuotoja kehitetään

Sairaansijojen määrä paisuu

Sotasairaala 55:n (1939-1947) henkilökuntaa pöydän ääressä, neljäs vasemmalta ylilääkäri Armas Brander, kuvaaja tuntematon.
Sotasairaala 55:n (1939-1947) henkilökuntaa, alarivissä neljäs vasemmalta ylilääkäri Armas Brander, kuvaaja tuntematon.
Sotasairaala 55:n henkilökunta Pikonlinnan pääovella 25.7.1941, Oy Foto Ab.
Sotatuberkuloottisia tai haavoittuneita tuodaan sotasairaalaan (1939-1947) parantolan pääovesta, kuvaaja tuntematon.

Pikonlinna, kuten moni muukin laitos Suomessa, toimi sotasairaalana talvi- ja jatkosodan aikaan (sotasairaala 55). 1.6.1940 parantolaan järjestettiin 110 ylimääräistä hoitopaikkaa.

Kesästä 1940 lähtien Pikonlinnaan keskitettiin pelkästään tuberkuloottisia, sekä sotilaita että siviilejä. Vuonna 1945 vakinaistettiin 100 lisäpaikkaa, jotka vuoteen 1947 olivat sotavammasairaalan käytössä. Kyseisillä paikoilla oli lähinnä parantolapiirin ulkopuolelta kotoisin olevia sotatuberkuloottisia.

Vasta 1947 Pikonlinnan sotilasparantola lopetti toimintansa ja toiminta jatkui normaalina rauhanaikaisena parantolan työnä. Sotavammasairaalan lopettaessa toimintansa kaikki jäsenkuntien aikuiset potilaat pääsivät hoitoon melkein viipymättä.

Osittain sota-ajan olojen vuoksi tuberkuloosikuolleisuus oli Suomessa melko korkea verrattuna muihin Pohjoismaihin. Yleisen hygienian kohentuessa; valistuksen, calmette-rokotuksen ja laajojen pienoisröntgenkuvausten vuoksi; ennaltaehkäisevässä työssä kuitenkin edistyttiin. Henkilöt, joilla ei ollut tuberkuloositartuntaa tartuntatestin mukaan, suojarokotettiin.

Puolustusvoimat huolehti asepalvelukseen tulevista alokkaista ja kansa- ja oppikoulut oppilaista. Pienoisröntgenkuvausten avulla seulottiin tuberkuloositapaukset hoitoon heti alkuvaiheessa. Arvokasta ennaltaehkäisevää hoitotyötä tehtiin terveystaloissa, joita rakennettiin Suomeen sotien jälkeen muun muassa ruotsalaisten lahjoitusvaroin.