Valtion sairaala-aika 1890–1955
Pääasiallisena kriminaalipotilaiden hoitopaikkana sotien jälkeen Suomessa oli Niuvanniemen sairaala Kuopiossa, mutta myös Pitkäniemen keskuslaitoksessa oli ollut kriminaalipotilaita vuosisadan alusta lähtien. Krminaalipotilaita oli 1930-luvulla jo puolet Pitkäniemen keskuslaitoksen potilasmäärästä. Kriminaalipotilaat olivat rikoksen tehneitä ja tuomioistuimen päätöksellä vapautettuja potilaita. He saattoivat olla vuosikausia laitoksen potilaina, kunnes parannuttuaan tai rangaistuksen päätyttyä heidät kotiutettiin.
Pitkäniemessä tehottomasta valvonnasta johtuen kriminaalipotilaita karkasi säännöllisesti ja se lisääntyi merkittävästi sotien jälkeen. Karkailua saattoi vauhdittaa se, että kriminaalipotilaat sijoitettiin osastoille terveydentilan mukaan. Heillä ei ollut erityistä omaa osastoa, jossa olisi panostettu erityisesti krminaalipotilaiden valvontaan. Poliisit saivat etsiä Pitkäniemestä karanneita potilaita pitkin Suomea ja joskus potilaat saattoivat olla vuosia kadoksissa. Heitä ei voitu kirjata ulos sairaalasta, joten karkulaiset veivät potilaspaikkoja muilta mahdollisilta potilailta. Ylilääkäri Ilmari Kalpa vaati useasti 1930-luvulla lääkintöhallitukselta toimenpiteitä kriminaalipotilaiden määrän vähentämiseksi Pitkäniemen sairaalassa.