Valtion sairaala-aika 1890–1955
Valtion sairaala-aika 1890–1955
Psykiatrinen hoito oli Suomessa lähinnä 1900-luvun alkuvuosikymmeniin saakka potilaiden rauhoittamista. Hoitoina käytettiin jopa koko päivän kestäviä lepokylplyjä, suoneniskentää tai pään viilennystä. Suomen mielisairaaloissa 1910-luvulla lepokylpy oli käytetyin hoitomenetelmä, joka oli myös Pitkäniemessä tyypillinen hoitomuoto. Ammeeseen saatettiin joutua sijoittamaan kaksikin potilasta tilan ahtauden takia. Pakkokeinojen käyttäminen 1900-luvun alussa oli tavallista, sillä lääkkeitä oli vähän. Levottomia varten oli niin sanotut koppiosastot, mutta pakkokeinojen käyttämistä pyrittiin vähentämään ja vuonna 1920 koppiosastojen käyttämisestä luovuttiin.
Kuvan ottamisvuonna vuonna 1951 suuren kylpyhuoneen lepokylpyhoidon ammeet olivat olleet pitkään käyttämättöminä.
Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.
Kestounihoitoa kokeiltiin Pitkäniemen keskuslaitoksessa 1920-luvulla, mutta hoidon tulokset olivat huonot. Kestounihoidossa potilaat, jotka kärsivät juoppohulluudesta, skitsofreniasta, autismista tai olivat morfiiniriippuvaisia, vaivutettiin lääkeaineilla uneen. Potilaita saatettiin pitää yli kaksi viikkoa unessa, mutta heidät herätettiin lyhyesti pari kertaa vuorokaudessa. Kestounihoito päätettiin herättämällä potilaat vähitellen. Kestounihoitoa käytettiin aina 1950-luvulle saakka. Ainoa mielisairauksiin käytetty ”täsmähoito” oli vuonna 1917 aivokupan hoitoon kehitetty malaria-hoito. Sairauden alkuvaiheessa istutettu malaria saattoi parantaa kuppapotilaan oireettomaksi.
Pitkäniemen keskuslaitoksen perustamisesta lähtien potilaat tekivät työtä vointinsa mukaan, sillä sen ajateltiin olevan 1920-luvulla terapeuttista toimintaa. Työn teon uskottiin auttavan sairastunutta parantumisessa ja se oli ylilääkärin mukaan erittäin tärkeää. Hoidossa ryhdyttiin soveltamaan tehostettua työhoitoa. Potilaat auttoivat maatalous-, keittiö-, siivous- ja käsitöissä. Heidän työpanoksensa auttoivat sairaalaa toimimaan pienellä henkilökuntamäärällä. Osastonhoitajat saattoivat palkita ahkeria potilaita ylimääräisellä kahvi- tai tupakka-annoksella.
”Parasta psykiatrista hoitoa on maan muokkaus ja metsänhoito” (Pitkäniemen sairaalan ylilääkäri Ilmari Kalpa). Jo yli puolet potilaista 1930-luvulla oli mukana työterapiassa, joita olivat erilaiset talous-, ulko- ja käsityöt. Työterapiassa sukupuolten mukainen työnjako ei ollut tiukkaa ja potilaat valmistivat kaikki sairaalatoiminnoissa tarvittavat liina- ja työvaatteet. Potilaille maksettiin vuodesta 1939 lähtien lain mukaista kehotusrahaa, jonka tarkoituksena oli innostaa heitä suurempaa ahkeruuteen.
Copyright (C) Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri 2019
