1920-1940 Hoitojärjestelmän rakentuminen

Branderin johdolla töihin kiinni

Parantolarakennus valmistui nopeasti vaikeuksista huolimatta. Parantolan ylilääkäriksi oli valittu lääketieteen lisensiaatti Armas Brander (parantolassa ylilääkärinä 1931–1957), joka pääsi johtamaan ja valvomaan sisustus- ja järjestelytöitä sekä huolehtimaan hankinnoista. Henkilökuntaa toiminnan alkaessa oli 47, joista lääkäreitä kolme (ylilääkäri, alilääkäri ja apulaislääkäri).

Ensimmäiset potilaat Keski-Hämeen parantolaan otettiin 10.8.1931 ja noin kolmen kuukauden kuluttua marraskuun alussa parantola oli jo täynnä. Vihkiäiset pidettiin 4.10.1931. Edustettuina olivat muun muassa maan hallitus, lääkintöhallitus, omistavat kunnat, muut parantolat, Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys ja useat lääkäriyhdistykset.

Potilasosastoja oli neljä, jokaisessa osastossa oli 40 sairaansijaa jaettuna pääasiassa kolmen hengen huoneisiin. Jokaisessa huoneessa oli oma pesuallas kylmä- ja lämminvesijohtoineen sekä hampaanhuuhtelukuppi. Kolmessa kerroksessa viidestä oli tilava päivähuone, jossa potilaat pystyivät viettämään aikaansa. Julkisivun ylimmässä kerroksessa oli ulospäin avoin suuri halli. Parantolan varustelutaso oli hyvä, sillä luettelossa mainitaan muun muassa eristyshuoneet, ysköshissi ja ilmarintahoitohuone.